Keiko, Keijo, Kalakeitto :)

Keiko (Bestseller Kunnon Kemut) saapui elämäni iloksi 19.3.09 ja siitä lähtien onkin ollut aika haipakkaa. Tosin tuo pirun facebook toimii vähän liikaa blogin korvikkeena nykyään, mutta nyt yritän parhaani mukaan raportoida myös tänne.

Kapon kanssa on kisattu agilityä huomattavan paljon nyt kevään aikana, suurimpana kannustajana puuttuvat SM-nollat..
Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna tein reissun Liedon kisoihin tuloksena 5 x hyl :( ei hirveesti mieltä lämmittäny.

Huhtikuun 12. päivä retkeiltiin taas Lietoon, nyt mukana Mari ja Hermanni. Mä onnistuin sössimään vitosen kaikilta kolmelta radalta, Mari teki Hermannin kaa hylsyjä. Ei menny siis vahvasti sekään retki.

Huhtikuun 25. päivä tehtiin yllättävien käänteiden jälkeen niin, että Mari lähti Kapon ja Hermannin kans Vaasaan näyttelyyn ja mä jäin töihin. Mari esitti Kapon hienosti VSP.ksi, mutta Hermannille haettu h, siis sininen nauha vaihtui harmaaseen.. Tuomari kun ei lainkaan tykännyt Hermannin eri värisistä silmistä. No, täytyy siis vielä ilmoittaa se jonnekin, josko se oikean värinen nauha irtoais.

Huhtikuun 26. päivä oli kidutusta. Vuorossa kisat Hämeenlinnassa, mukana Kapo, Piu, Hermanni. Aamulla jo totesin, että musta ei ole kartturiksi, ikävä kantapäävamma oli mielettömän kipee, sen lisäks iski vielä hurjaakin hurjempi päänsärky, niin jo oli siinä päivässä kestämistä. Pojille hyl joka ainoolta radalta, Piulle 0, 5 ja hyl. Joten ei paljon kerrottavaa tästäkään reissusta.

Sitten koittikin Vappu ja Seinäjoen agi-kisat vaatimattomat 3 päivää :)

Pe-la omista radoista ei kauheesti käsitystä, mutta sunnuntaina viimeinen rata oli hyppäri ja meinasin jo siirtää Kapon ohjauksen Marille, mutta en sitten kuitenkaan..ja kuinkas kävikään, tehtiin Kapon kanssa NOLLA, pitkästä, pitkästä aikaa! Tunne oli hieno, tältäkö se nollan tekeminen tuntuu???

Mari tempas Piulla kans yhden nollan ja Hermannilla todella hienoja ratoja, mutta se loppuun asti tehty jäi puuttumaan..

Toukokuun toinen lauantai kului jälleen kisojen merkeissä, nyt vuorossa erittäin sateinen Orivesi. Eka radalta järkyttävän ohjaussössimisen takia vitonen, keskimmäinen rata meni ihan *ituiks ja tultiinkin kesken kaiken pois *lallallaaaaaa*, viimeiseltä radalta myös vitonen, kun ei pussi löytyny. Tai siis ite tein huolimattomuusvirheen... Hoh hoijaa. Mari teki Piulla ekalta vitosen ja muilta varmaan hyl. Muistaakseni. Semmoset kyläkisat oli ne.

Iso-K edellä ja Pikku-K perässä..

Uuden alku..

Rusinan muistoteksti on saanut olla kauan blogini viimeisimpänä tekstinä. :(
Ei ole vaan huvittanut kirjoittaa. Sille ei mitään voi.
Nyt kuitenkin tuli sellainen olo, että raapustan jotain..
Talvi on mennyt todella nopeesti, on tehty töitä aivan hulluna, Koirapaja muutti Virtain keskustaan ja hommaa on riittänyt.
Agilityä on starttailtu jonkin verran, tuloksilla ei voi kehua, mutta sanotaan, että ihan liikaa läheltä piti-ratoja ja jotenkin on ollu epäonnistumsen putki päällä... Siihen toivon muutosta kevään aikana. startit tästä lisääntyvät ja toivottavasti saan oman vireen kuosiin taas!

Mutta se uuden alku... se on täällä viikon päästä!
Palaamme aiheeseen kuvin ja sanoin :)

"Eikä kuolema voi meitä erottaa"

Rusina 18.5.1992-17.12.2008

"Kohtalo antoi meidän hetken aikaa toisiamme rakastaa,

mutta kun aika koittaa, niin sua seuraan, missä lienee kuljetkaan.

Piirrä mulle tähtikartta taivaan,

niin löydän läpi tämän varjojen maan,

sun luokse rakkain en voi sua unohtaa,

eikä kuolema voi meitä erottaa.

Joskus kun muisto susta painaa liikaa ja

elämä on taakka harteilla,

niin katson ikkunasta yöhön hiljaa, pysyttelen valveilla.

Piirrä mulle tähtikartta taivaan,

niin löydän läpi tämän varjojen maan,

sun luokse rakkain, en voi sua unohtaa,

eikä kuolema voi meitä erottaa.

Tiedän et seuraat mua siellä kaukana jossain, missä sä oot.

et kaipaan sua, siellä kaukana jossain, odota mua.

Piirrä mulle tähtikartta taivaan,

niin löydän läpi tämän varjojen maan.

Piirrä mulle tähtikartta taivaan,

niin löydän läpi tämän varjojen maan,

sun luokse rakkain, en voi sua unohtaa,

eikä kuolema voi meitä erottaa..."

(Anne Mattila - Taivaankartta)

Olo on lohduton, sanaton...

Oli aika päästää irti Ystävästä.

Rusina-rakas, sano Passelle ja Kessulle terveisiä!

Suurenmoista Koiraa rakkaudella muistaen:

Sari ja pojat

Lumista liitoa!

Liito jatkuu, lähinnä agiliito :)

Eilen aamulla olin poikain kanssa kentällä jo puol ysin aikaan. Mari tuli navetalta suoraan Hermannin kanssa mukaan karkeloihin. Ja mikäs siellä oli treenatessa, sopiva pehmeä lumi-alusta, eikä jäästä tietoakaan. Kapolla tein kontaktit ilman ongelmia, millä hitolla sitä sais saman vireen kisoihin? No, ehkä treenaamalla ja treenaamalla ja, juu, niin juuri.

Hermanni oli todella loistavassa vireessä! Koira on kyllä kehittynyt ihan mahdottomasti, vaikka ei olla ihan hirveesti treenattu, tai ehkä just siks. Kai sen päässä liikkuu jotain osasia myös taukojen aikana :) Puomin ja a-esteen suorittaminen on suorastaan kadehdittavassa mallissa, todella makeesti tekee niin nousut, kuin alakontaktitkin. Loistavaa menoa!

Pujottelussa tehtiin "väärää puolta", pikkuse siinä on työsarkaa, mutta ainahan sitä jotain pientä pitää olla..

Piu pääsi myös häröilemään lumikentälle, lanka oli poikki ja iloa ainakin riitti, ei sitä koiraa osaa ihan niin vakavissaan edes ottaa. Toisella on vaan niin hauskaa!! :)

Kipinä oli sitä mieltä, että onks pakko jos ei taho? No, ei vais, tehtiin me sentään yks hyppykuvio, kontaktit ja pujottelu, se riitti. Ihan jees menoa, mutta ei riittävää tykitystä..

Pojat olikin sitten päivän mukana täällä töissä, ja mikäs täällä on ollessa.

Kapo viime talvena jäällä.

Torstaina toistimme hyväksi havaitun aamutreenin, tällä kertaa Piu oli vaihtunut Peikoksi. Voi vitsi, siitäkin tulis ihan hyvä ykkösluokkalainen kun vähän vielä treenais. Päätettiin kuitenkin jättää se tammikuun kisavahvuudesta pois, ettei tule vaadittua liikaa. Sitä paitsi, kai 2 kisakoiraa / hlö riittää??

Peikko ja Mari (Kuva H.Järvinen)

Kipinä piti taukoa tämän aamun, mutta Kapo pääsi taas kontakteille, hyvin meni, suorastaan loistavasti! Samoin kun Hermannilla, ei moittimista. Jopa pujottelun toinen puoli meni hienosti, kun Mari vaan anto koiran tehdä duuninsa rauhassa :)

Kaksi treeni-aamua pulkassa ja fiilis pakkasesta huolimatta runsaasti plussan puolella!
Ensi vuotta odotellessa :)

Kapo ja Kipinä juoksee, kuva viime talvelta. Näitä kelejä vois taas tulla..

Liitoa, kiitoa...!

Huh, huh, sanoisin.
Onhan tässä sattunut ja tapahtunut, siitä ehkä kertoo myös se, että tänne ei ole ilmestynyt mitään. Marraskuun viimeinen viikko meni lämpimissä tunnelmissa Punaisella merellä, Egyptissä ja Jordaniassa. Reissu oli, noh, ikimuistoinen ;) Loma olikin totaalinen irtautuminen arjesta, jestas sentään. Täällä oli käynyt talvikin sillä välin, mutta johan toki oli mustaa taas, kun takaisin pääsin.
Nuorisojaosto oli Marin ilona loman ajan, jostain syystä hoitaja odotti eniten, sitä että hakisin pojat pois. Mistä mahtoi johtua? Kiroileva Siili oli ainakin oppinut odottaamaan ovella nätisti ulos pääsemistä, eikä siheen opettamiseen ollut jääkiekkomailaa kummempaa välinettä tarvittu...

Arki kuitenkin iski jälleen vasten kasvoja ja toista viikkoa on painettu töitä putkeen loman jälkeen, jotta pehmee oli lasku...
Viime viikolla muutama kerta käytiin Marin kanssa litykentällä treenien merkeissä. Hermannille opetettiin vähä kontakteja siinä ohimennen. Kisat kattos ku paino päälle, nii jotain oli tehtävä.

Perjantaina mersu, chevy ja 4-metrinen peräkärry suuntasivat kohti Seinäjokea. Wallsport-areena oli juuri niin huikea kun olin osannut kuvitella. Wuhuu, siellä sitä kelpais ratoja vedellä!
Myynti-osaston kamat oli saatu seinien sisälle jo ennen puolta yötä ja minä painelin poikien kanssa hotelliin nukkumaan.

Lauantai alkoikin sitten taas hyvin aikaisella herätyksellä, areenalla olin jo klo 7.00
Osaston sain kuosiin siinä aamun aikana. Mari tuli Hermannilla jo aamun ekaan starttiin klo 8. Pikkusen oli emännän herääminen menny pitkäks ja hikeä pukkas, mutta olivat ajoissa mestoilla ja jotenkin Mari sai valmistautumisen tehtyä. Hermannin starttinumero oli 3, joten liikoja aikoja ei siinä ollut. Parivaljakon työskentely oli jokseenkin täydellistä, meinas vähä kylmät väreet iskee ihan näin katsojanakin.. Hermanni ja Mari tekivät suvereenin nollan elämänsä ensimmäiseltä perusradalta!!! Huh, huh, Mari oli aivan valkoinen maalissa ja kysyi vaan: mistä näitä tulee? Joo, en tiedä, kai niitä tulee, kun homman osaa. Ja eihän se nolla vielä kaikkea ollut, lopullinen tulos 35 koiran luokassa oli NOLLAVOITTO huikealla melkein -15 ajalla! Jesuus poijjaat, tuosta koirasta kuullaan vielä! Onnea Amille ja Hermalle toisesta nollasta!
Toinen rata oli ... melkein ... yhtä hyvä, vain lentokeinu teki vitosen tulokseen, joten harmittelemaan ei voinut jäädä. Hienoa työtä systeri!

Päivä jatkui työn merkeissä, kunnes yhden maissa piti alkaa valmistautua omiin vetoihin. Jännitti ihan vietävästi startata Kipinän kanssa kakkosissa, mutta mikäs siinä muu auttaa kun luotto koiraan. Ei näitä hommia muuten tehdä. Kipinällä oli vauhti päällä, mutta kuten arvasin, pussista mentiin läpi vasta toisella yrittämällä ja joku muukin pieni juttu matkalla sattui, mutta ne kontaktit, ne kontaktit, ne on parasta Kipinää, ja tais siitä joku mulle ihan mainitakin. Hyvä mies, reipas veto!
Toinen rata sujui aivan huipusti, kunnes mä ihan lopussa vedin koiran kuonon putken suusta ohi ja vitonen napsahti siitä. Pum, "ammun itseni", kun en osaa nollaa koiralle antaa. PRKL! Sori Kipi, äiti sössi.
Kolmas rata oli arvoitus, kuinka väsynyt koira olisi? Vieläkö kulkee? Hyppäri, saadaanko me vauhti pysymään ilman kontakteja? Lähdimme radalle illan viimeisinä..
Mutta Kipinä kipitti kympin virheellä, toinen tuli mun vedosta (taas putkella!) ja toinen tuli pudonneesta rimasta. Yhtään en tiedä mitä tapahtu, oli meinaan eka riman pudotus kisoissa, eikä tuota kyllä ole montaa kertaa treeneissäkään tapahtunu. Kipi jäi oikeen katsomaan sitä rimaa, jotta mikäs perskele siellä kolahti..
Hyvin vedettiin kuitenkin loppuun asti ja hyvä fiilis jäi viimeisestäkin radasta. Tärkeintä on, että koira kulkee, tuloksia tulee sit joskus kaupan päälle!

Kisat olivat edellä aikataulusta koko päivän, siitä suuren suuri kiitos järjestäjille. Hallista oltiin ulkona siis jo 7 aikaan illalla. Ohjelmassa koirien lenkitystä ja muita rutiineja. Tuli siinä sitten joku tunti untakin ennen sunnuntain koitoksia..
Meni meinaan tänä vuonna toi itsenäisyyspäivä ihan "pikkasen" ohi..

Sunnuntaina taas liikkeellä jo ennen 7, tällä kertaa sain hotellista eväät mukaan, kun eihän siellä aamiaista tarjoilla vielä kukonlaulun aikaan.
Kapo pääsisi tänään juoksemaan radoille. Kivaa! Eka rt oli 8.00, ohjaksissa minä. Radan profiili oli aika perussettiä, ehkä jopa näennäishelppo, mutta piti sisällään runsaasti koukkuja..
Meillä on takana kisatauko, joten syystä hiukan jännitti, että kuinka kelpie räjähtää kun radalle pääsee. Mutta koiralle kaikki kunnia hyvästä vedosta, itseni voisin taas "ampua", pum. Eikö sitä ole tähän päivään mennessä oppinut ohjaamaan sitä *itun aan alastulokontaktia?? Ei sitte vissiin. Eli vitonen. Kapo oli todella hyvässä kunnossa, eikä ehkä ihan niin kuuma kun olin pelännyt. Hyvä koira!
Mari veti jonkun todellisen ihmehylsyn Piun kanssa, niillä taas katkes se lanka, niinku on käyny joskus ennenkin.

Hyppärille tehtiin jo etukäteen suunniteltu ohjaajanvaihdos, eli Mari sai ohjastaa Kapoa. Ja hyvin ohjastikin, tosin erittäin harmittava vitonen jostakin aidan ohituksesta. Notta jos molemmat olis onnistunu, niin vois olla se tuplanolla tehtynä, mutta kun ei osaa, niin ei osaa...
Piu tekikin sitten nollan hyppäriltä, mutta siitä ei ole hyötyä edes sm-nollissa, eli turhaa oli sekin ;)
Viimeinen rata olikin sitten ei agilityä, vaan kilpajuoksua... Heh.
Minähän se sitten sössin ihan jo kolmannella esteellä hylyn ja siitä sitten rennosti eteenpäin. Aika harvoin on tullu vedettyä kolmea suoraa putkea peräkkäin, mutta nyt on sekin kokeiltu, hyvin meni, ja jopa vauhdit pois ottava aitojen takaakiertohässäkkä onnistui putkien jälkeen. Yks epävarma tilanne tuli loppupäässä rataa, mutta muuten voisin väittää selvinneeni radasta arvosanalla kohtuullinen :)
Mari ja Piu saivat keinun kontaktilta vitosen, tosin ilman aihetta, mutta sille emme voi mitään :(
Muuten todella mallikas kipaisu!
Niin oli kisat putkessa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Kamatkin jo kasattuna tähän mennessä ja jälleen päästiin ajoissa lähtemään kotimatkalle!

Mainitsen tähän vielä yhteenvetona kavereiden hyviä vetoja, sori jos unohdan jonkun..

Mari ja Hermanni Maxi1 0-voitto! Onnittelut!
Emmi ja Paxi Mini1 0 ja sijoitus 2.! Onnittelut!
Krista ja Arwen Maxi2 0 ja sijoitus 2.? -siirto kolmosiin! Onnittelut!
Päivi ja Nala Maxi2 0 ja sijoitus 2.! Onnittelut!
Mari ja Piu Medi3 0! Onnittelut!


Komiaa oli, niinku pohojalaaset sanoos..!

Kaikki hyvin :)

...ja niin kiire, ettei tänne ehdi raapustaa...
Tokoa on tehty tasaisesti, muutama ongelmakohta on saatu treenin myötä kuosiin.
Agility on säiden vuoksi jäänyt vähemmälle, viikko sitten Jarin koulutuksessa opiskeltiin, mutta siinä se on ollut.
Muuten arki menee kuten ennekin, Kapo on toipunut äärimmäisen hyvin ja nyt vain odotetaan karvan kasvamista.
Rusina-vanhuksen lopun luulimme jo olevan lähellä :( Mutta sitten tapahtui piristyminen, huomattava sellainen ja elämä jatkuu kuten aina!

Mutta mikä tärkeintä, me vähemmän karvaiset, siis Heikki ja minä lähdemme nyt lomalle! Lauantaina klo 9.20 nousee kone kohti Egyptiä :)

Jotta, son moro!

Sari

Verkkarimies ja Verkkarinainen?? Kuvia ja iloa!

Nyt on ehkä jo toivuttu viime viikon koettelemuksista...
Haluan kiittää kaikkia tuesta! Viestejä on tullut niin blogiin, sähköpostiin, naamakirjaan kuin kännykkäänkin. On ihanaa, että on ihmisiä ympärillä! :)

Tässä on Kapon paljas masu, muisto siitä, mikä kävi _niin_ lähellä..

Ja tässä Kapon etutassut. Tiputukseen kun joutuu, niin tulee tuollaiset. Molemmissa läntit siksi kun koira oli niinkuin omistajansa, eikä toisesta tassusta meinannut suonta löytyä..

Mutta tosiaankin, Verkkarimies voi HYVIN, kaikki on todella hyvällä mallilla, ruokaa menee useamman kerran päivässä, parafiiniöljyä ei enää tarvita, suolistolääkityskin on jo taakse jäänyttä, nyt enää muutama päivä antibiootti, niin sitten ollaan totaalisesti voiton puolella.



Kapo on, voisin sanoa, täysin oma itsensä.
Maanantaina oli jo pakko käydä metsässä poikien kanssa, ihan vähän vaan, mutta käytiin kuitenkin.
Veteriin soitinkin sitten kuulumiset ja varmistin vielä tuon liikkumisen, jee, vapaasti saa päästellä menemään!
Tiistaina meni edelleen vahvasti.
Tänä aamuna käytiin taas metsässä ja hauskaa oli!

Mutta kuka on tuo otsikon Verkkarinainen?

No se on tietysti Annen Tassu, joka pääsi viime viikolla malliksi vaatteita sovittamaan. Harmi vaan kun verkkareista ei löytynyt sopivaa kokoa, eihän noin ahtaassa asusteessa voi hieno Lady liikkua.. Mutta jatkoa seuraa, seuraavaksi täräytetään estradille maastopuvussa.. mutta sitä tarinaa saatte hetken odottaa :)