...ja niin kiire, ettei tänne ehdi raapustaa...
Tokoa on tehty tasaisesti, muutama ongelmakohta on saatu treenin myötä kuosiin.
Agility on säiden vuoksi jäänyt vähemmälle, viikko sitten Jarin koulutuksessa opiskeltiin, mutta siinä se on ollut.
Muuten arki menee kuten ennekin, Kapo on toipunut äärimmäisen hyvin ja nyt vain odotetaan karvan kasvamista.
Rusina-vanhuksen lopun luulimme jo olevan lähellä :( Mutta sitten tapahtui piristyminen, huomattava sellainen ja elämä jatkuu kuten aina!
Mutta mikä tärkeintä, me vähemmän karvaiset, siis Heikki ja minä lähdemme nyt lomalle! Lauantaina klo 9.20 nousee kone kohti Egyptiä :)
Jotta, son moro!
Sari
perjantai 21. marraskuuta 2008
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Verkkarimies ja Verkkarinainen?? Kuvia ja iloa!
Nyt on ehkä jo toivuttu viime viikon koettelemuksista...
Haluan kiittää kaikkia tuesta! Viestejä on tullut niin blogiin, sähköpostiin, naamakirjaan kuin kännykkäänkin. On ihanaa, että on ihmisiä ympärillä! :)
Haluan kiittää kaikkia tuesta! Viestejä on tullut niin blogiin, sähköpostiin, naamakirjaan kuin kännykkäänkin. On ihanaa, että on ihmisiä ympärillä! :)
Tässä on Kapon paljas masu, muisto siitä, mikä kävi _niin_ lähellä..
Ja tässä Kapon etutassut. Tiputukseen kun joutuu, niin tulee tuollaiset. Molemmissa läntit siksi kun koira oli niinkuin omistajansa, eikä toisesta tassusta meinannut suonta löytyä..
Kapo on, voisin sanoa, täysin oma itsensä.
Maanantaina oli jo pakko käydä metsässä poikien kanssa, ihan vähän vaan, mutta käytiin kuitenkin.
Veteriin soitinkin sitten kuulumiset ja varmistin vielä tuon liikkumisen, jee, vapaasti saa päästellä menemään!
Tiistaina meni edelleen vahvasti.
Tänä aamuna käytiin taas metsässä ja hauskaa oli!
Mutta kuka on tuo otsikon Verkkarinainen?
No se on tietysti Annen Tassu, joka pääsi viime viikolla malliksi vaatteita sovittamaan. Harmi vaan kun verkkareista ei löytynyt sopivaa kokoa, eihän noin ahtaassa asusteessa voi hieno Lady liikkua.. Mutta jatkoa seuraa, seuraavaksi täräytetään estradille maastopuvussa.. mutta sitä tarinaa saatte hetken odottaa :)
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Elämä kirurginveitsen terällä...?
Monet ovat varmasti odottaneet tätä tekstiä, ja nyt kun se tänne tulee, voin kertoa, että sitä on paljon.
Jatkamme perjantaista.
Kapo söi siis säilykettä halukkaasti illan aikana pieninä annoksina. Kakkaa ei tullut, vaikka kuinka yritettiin. Mutta oksennusta tuli ja PALJON n. klo 23
Saman tien syntyi päätös siitä, etta aamulla startataan kohti Veteriä. :(
Olin todella surullinen ja raivoissani ja masentunut ja ja ja..
Yö meni vähä niin ja näin. Aamulla Kapo oli vähän huonommassa kunnossa. Ei muuta kun koira kyytiin ja Tampereelle. Oltiin perillä hyvissä ajoin ja sisälle päästiin siis klo 12. Hetken odottelun jälkeen päästiin röntgeniin ja siitä hetkestä alkoi elämäni helvetillisin 4 tuntinen.....
Eläinlääkäri tuli katsomaan kuvat, joita toki olin vahdannut jo tovin siinä ruudulla. ??
Voiko se olla totta? Onko se? Vai eikö? Ymmärränkö? Enkö ymmärrä?
Voi helvetti, ymmärsinhän minä. Ell sanoi, että niinkuin näet, tässä se on.
Tukos, valtava tukos.
Ja se massa sen tukoksen takana, aivan järkyttävä. Kyyneleet valui pitkin poskia.. Selvisi siis melko pian, että edessä on leikkaus, iso leikkaus...
Lääkäri selitti asiaa seuraavasti; tukos on niin iso ja ollut siellä niin kauan, että jos sitä koitetaan huuhdella peräsuolen kautta, voi suoli puhjeta ja seurauksena koiran kuolema.
Mitä vittua, ei kai se nyt tähän kuole????
Ell sanoi, että ei lähde edes kokeilemaan huuhtelua, kun tukos on paksusuolessa. Leikkauksen kautta he yrittäisivät ikään kuin lypsää tukoksen eteenpäin, eli suolta ei avattaisi ennen kuin viimeisessä hädässä. Sain todella hyvää tietoa ja faktaa tilanteesta ja tunsin, että ollaan kyllä hyvissä käsissä. Mutta kyyneleiden määrällä ei ollut rajaa, ei mitään rajaa :(
Mun pieni Paapo, anna anteeksi!
Kapo pääsi suonitiputukseen röntgenin jälkeen, siinä menikin sitten seuraavat pari tuntia. Veterin päivystys loppuu klo 14 ja sen jälkeen ruvetaan töihin. Sisällä oli myös pentu, joka todennäköisesti menee Kapon edelle jonossa ja leikataan siis ensimmäisenä.
Voitte kuvitella, kuinka odottavan aika on pitkä ja puhelinlinjat kuumat. Mari, Heikki ja Henna saivat tiedot tulevasta puhelimitse, Annelle ja Päiville laitoin viestin. Tuki oli siis loistava.
Heikin kanssa yhdessä itkettiinkin puhelimessa :(
Mä niin sanoin Kapolle siellä huoneessa, että sillä ei ole mitään oikeutta lähtee meneen tästä maailmasta,
sä kestät sen kyllä,
tuut elävänä sieltä pois!
Lupaatko?
Klinikan hiljennyttyä alkoi operaatio meidän osalta. Käytiin vielä läpi se mitä tulee tapahtumaan. Ja hoitajan kanssa juttelin ylipäätään leikkaukseen liittyvistä asioista ja tulevasta hoidosta. Sain kyllä myös lohtua siitä, että olin kotona ja edellisen päivän ell reissun osalta tehnyt ilmeisesti kaiken mitä tehtävissä on. Mutta silti, se itsesyytös siitä siansorkan antamisesta oli helvetillinen. Taustana kun kuitenkin oli maanantai-iltana syöty sorkan pätkä. Onhan Kapo niitä ennekin syönyt.. mutta voin kertoa, että ei syö enää!!
Oli niin järkyttävä olo, siis ihan semmoinen oksennusrefleksi melkeen koko ajan.
Puoli kolmen jälkeen hoitaja tuli rauhoitusaineen kanssa ja se laitettiin tipasta suoraan suoneen. Kapo nukahti siis todella nopeasti.
Nostettiin Kapo pyörillä varustetun pöydän päälle.. .mä pusuttelin sitä, Jätkä me nähdään kohta..., sä selviät..., sä olet vahva..., sä olet mun Rakas..., paras ikinä...!
Ja sinne sitten vietiin mun Poika, leikkaussaliin... Aivan hulluna itkien lähdin pois. Käskivät mennä vaikka syömään, kestää ainaki tunnin se leikkaus, soittavat kun Kapo on valmis.
Ihan rehellisesti sanottuna ketään ei pitäis päästää auton rattiin siinä mielentilassa. Ajelin vailla päämäärää ja päädyin Pirkkahallin kupeeseen ulkoiluttamaan Kipinää. Olin ilmeisesti niin poissa oleva, että sekään ei juuri ottanut kontaktia muhun..
Annen kanssa juteltiin puhelimessa tässä vaiheessa, raukka oli ollu ihan paniikissa. Ja kyyneleethän siinä taas tuli silmään, molemmilla :(
Meinasin mennä hakemaan ruokaa yhdestä pizzeriasta, mutta en löytäny parkkipaikkaa, niin hortoilu jatkui.
Joku 35-40 min oli kulunu siitä kun jätin Kaapelin leikkaukseen, luukutin autossa lujalla Negativea... ja itkin..., itkin ihan perkeleesti... Siis niin paljon, etten juuri koskaan ennen tätä.
Sitten soi puhelin.... Mielessä kävi sekunnissa niin helvetillinen määrä asioita ettei mitään järkeä. Olin rehellisesti ihan varma, että nyt on käynyt se pahin mahdollinen kun ne nyt jo soittaa. Olin aivan hajalla.
Hoitajan ääni oli, noh, positiivisen kuuloinen ja niin oli uutinenkin..; nyt kävi niin, että meidän ei ole tarvinnut leikata ollenkaan, tukos saatiin auki peräsuolen kautta.
En ole elämässäni riemuinnu niin paljoa! Tunne oli niin mahtava, siis NIIN MAHTAVA! :)
Kävi siis selville, että Kapo on kunnossa ja herätetään sitten kun menen paikalle.
Tein vain yhden laittoman u-käännöksen ja painoin kaasua.. Sekä soitin Marille ja Heikille ja itkin ja nauroin ja huusin ja hakkasin rattia ja tärisin ja vaikka mitä! Pyörryttikin melkein :)
Perille päästyäni näin Kapon! Ihanin hetki ikinä. Siinä se pötkötti. Heräte oli jo annettu ja annettiin pikkusen vielä lisää.
Ihanasti se reagoi kun kuuli mun äänen :) Rakas.
Homma oli siis edennyt niin, että ell oli kokeillut tukoksen paikkaa vielä peräsuolen kautta ja yhtäkkiä tuntenut sen, sanoi venyttäneensä sormiaan niin paljon kun pystyi ja niin oli luumurska lähtenyt tulemaan. Voi luojan tähden, miten hyvä tuuri meille kävi! Parafiiniöljy, neste ja nukutuksesta johtunut suoliston rentoutuminen oli edes auttanut niin paljon, että tukos olikin liikkunut kohti oikeaa suuntaa. Olivat sitten ilmeisesti ruvenneet varovasti huuhtelemaan ja kyllä kai sitä tavaraa oli sitten tullutkin!
Kapo oli ehditty valmistella jo leikkauseen ja koko mahan alus oli ajeltu kaljuksi, mutta se ei haittaa pätkääkään. On ainakin hetken joku muisto siitä, kuinka lähellä kirurginveistä on käyty...
Myös uusi röntgenkuva oli otettu ja pääsin sen näkemään. Tukoksen takana ollut massa sieltä toivottavasti liikkuu eteenpäin.. suolisto oli toki ärtyneen näköinen kuvassa, mutta tukos oli poissa! Luojan kiitos!
Ostin tietysti toipilaalle sopivaa ruokaa runsaasti mukaan ja vein tavarat autoon. Maksoin laskuni ja laitoin Kapolle remmin, niin lähti poika kävelemään kohti autoa ja sanoimme iloiset heipat lääkärille ja hoitajalle! :) :)
Ja sinnehän se halusi, autoon. Autoon jota Kapo taas rakastaa enemmän kuin ehkä mitään muuta. Ei sentään itse hypännyt kyytiin, kun en antanut lupaa.
Kotimatka sujui puheluiden merkeissä, sitkeän potilaan istuessa kyydissä. Tais liikenteen laskeminen mennä niissä aineissa vähän sekaisin ;)
Hoito-ohjeet ja lääkkeiden antamisen ohjeet luin huolella läpi, kun kotiin päästiin. Parafiinia jatketaan 60ml päivässä, suolistolääke ja antibiootti on tietysti ohjelmassa, sekä ruokinta pieninä määrinä useita kertoja päivässä. Ulostetta pitäisi saada tulemaan sunnuntain aikana, tai joudutaan maanantaina uudelleen huuhteluun..
Kapo söi jo klo 21 aikaan ja samalla otettiin lääke ja parafiini. Sitten lähdettiin ulos, apuna remmi ja taskulamppu. Tuollahan me rymyttiin pitkin metsää ja sitten se tapahtui, Kapo teki kakan. KAKKA, se oli iloinen asia! Wuhuu, bileet! Toipumisen eka vaihe lähti käyntiin nopeammin kuin osasin toivoa!
Yö oli ihan levollinen, nukuin, siis nukuin todella sikeästi. Ihanaa.
Aamulla kello soi 7.30
Kapolle ruokaa ja lääkkeet ja sitten mentiin ulos. Jälleen tuloksen kakka! Hienoa!
Kasin maissa suuntasin Kipinän kanssa agi-kisoihin Tampereelle. Kapo jäi Heikin hoitoon kotiin lämpimään. Vaikkakin oli sitä mieltä, että lähtis mukaan, mutta en mä sitä ottanut. Kotona on parempi.
Lyhyesti kisoista, eka rt oli klo 11 ja mä lähdin Kipinän kanssa viimeisenä. Miten ihmeessä mä pystyin tsemppaamaan itseni kaiken tän jälkeen? Ehkä se on sitä turnauskestävyyttä...
Mä sanoin Kipinälle matkalla, että nyt on ollu niin paljon niin kurjaa, että anna mammalle vähän iloa... Ja niinhän se teki, jumankauta, juoksi yli 7 sekuntia alle ihanne-ajan ja teki NOLLAN!
KIITOS, KIPINÄ! Mahtavaa!
Nousimme siis sillä nollalla kakkosiin ja startti olisi luvassa hyppyradalla klo 15.
Eka kakkosten startti meni aivan loistavasti, vaikkakin lopussa ollut pussi aiheutti meille hylyn, mutta se ei haitannut pätkääkään, hieno rata pikkumustalta!
Eka radalla tultiin toiseksi ja lisäksi päivän positiivinen yllätys oli Pohjois-Häme Cupin palkintojen jako... Kapo oli voittanut maxien cupin! Herran jestas sentään, minä tiennyt sellaisesta mitään, mutta oli aivan ihanan liikuttavaa pokata juuri tänään, juuri Kapolle se ykköspalkinto...
Elämä on siis surun kyyneliä...
ja ilon kyyneliä...
ja joskus elämä on veitsen terällä...
ja joskus sitä veistä ei edes tarvita...
KIITOS YSTÄVILLE TUESTA JA IHAN KAIKESTA!!! :)
Jatkamme perjantaista.
Kapo söi siis säilykettä halukkaasti illan aikana pieninä annoksina. Kakkaa ei tullut, vaikka kuinka yritettiin. Mutta oksennusta tuli ja PALJON n. klo 23
Saman tien syntyi päätös siitä, etta aamulla startataan kohti Veteriä. :(
Olin todella surullinen ja raivoissani ja masentunut ja ja ja..
Yö meni vähä niin ja näin. Aamulla Kapo oli vähän huonommassa kunnossa. Ei muuta kun koira kyytiin ja Tampereelle. Oltiin perillä hyvissä ajoin ja sisälle päästiin siis klo 12. Hetken odottelun jälkeen päästiin röntgeniin ja siitä hetkestä alkoi elämäni helvetillisin 4 tuntinen.....
Eläinlääkäri tuli katsomaan kuvat, joita toki olin vahdannut jo tovin siinä ruudulla. ??
Voiko se olla totta? Onko se? Vai eikö? Ymmärränkö? Enkö ymmärrä?
Voi helvetti, ymmärsinhän minä. Ell sanoi, että niinkuin näet, tässä se on.
Tukos, valtava tukos.
Ja se massa sen tukoksen takana, aivan järkyttävä. Kyyneleet valui pitkin poskia.. Selvisi siis melko pian, että edessä on leikkaus, iso leikkaus...
Lääkäri selitti asiaa seuraavasti; tukos on niin iso ja ollut siellä niin kauan, että jos sitä koitetaan huuhdella peräsuolen kautta, voi suoli puhjeta ja seurauksena koiran kuolema.
Mitä vittua, ei kai se nyt tähän kuole????
Ell sanoi, että ei lähde edes kokeilemaan huuhtelua, kun tukos on paksusuolessa. Leikkauksen kautta he yrittäisivät ikään kuin lypsää tukoksen eteenpäin, eli suolta ei avattaisi ennen kuin viimeisessä hädässä. Sain todella hyvää tietoa ja faktaa tilanteesta ja tunsin, että ollaan kyllä hyvissä käsissä. Mutta kyyneleiden määrällä ei ollut rajaa, ei mitään rajaa :(
Mun pieni Paapo, anna anteeksi!
Kapo pääsi suonitiputukseen röntgenin jälkeen, siinä menikin sitten seuraavat pari tuntia. Veterin päivystys loppuu klo 14 ja sen jälkeen ruvetaan töihin. Sisällä oli myös pentu, joka todennäköisesti menee Kapon edelle jonossa ja leikataan siis ensimmäisenä.
Voitte kuvitella, kuinka odottavan aika on pitkä ja puhelinlinjat kuumat. Mari, Heikki ja Henna saivat tiedot tulevasta puhelimitse, Annelle ja Päiville laitoin viestin. Tuki oli siis loistava.
Heikin kanssa yhdessä itkettiinkin puhelimessa :(
Mä niin sanoin Kapolle siellä huoneessa, että sillä ei ole mitään oikeutta lähtee meneen tästä maailmasta,
sä kestät sen kyllä,
tuut elävänä sieltä pois!
Lupaatko?
Klinikan hiljennyttyä alkoi operaatio meidän osalta. Käytiin vielä läpi se mitä tulee tapahtumaan. Ja hoitajan kanssa juttelin ylipäätään leikkaukseen liittyvistä asioista ja tulevasta hoidosta. Sain kyllä myös lohtua siitä, että olin kotona ja edellisen päivän ell reissun osalta tehnyt ilmeisesti kaiken mitä tehtävissä on. Mutta silti, se itsesyytös siitä siansorkan antamisesta oli helvetillinen. Taustana kun kuitenkin oli maanantai-iltana syöty sorkan pätkä. Onhan Kapo niitä ennekin syönyt.. mutta voin kertoa, että ei syö enää!!
Oli niin järkyttävä olo, siis ihan semmoinen oksennusrefleksi melkeen koko ajan.
Puoli kolmen jälkeen hoitaja tuli rauhoitusaineen kanssa ja se laitettiin tipasta suoraan suoneen. Kapo nukahti siis todella nopeasti.
Nostettiin Kapo pyörillä varustetun pöydän päälle.. .mä pusuttelin sitä, Jätkä me nähdään kohta..., sä selviät..., sä olet vahva..., sä olet mun Rakas..., paras ikinä...!
Ja sinne sitten vietiin mun Poika, leikkaussaliin... Aivan hulluna itkien lähdin pois. Käskivät mennä vaikka syömään, kestää ainaki tunnin se leikkaus, soittavat kun Kapo on valmis.
Ihan rehellisesti sanottuna ketään ei pitäis päästää auton rattiin siinä mielentilassa. Ajelin vailla päämäärää ja päädyin Pirkkahallin kupeeseen ulkoiluttamaan Kipinää. Olin ilmeisesti niin poissa oleva, että sekään ei juuri ottanut kontaktia muhun..
Annen kanssa juteltiin puhelimessa tässä vaiheessa, raukka oli ollu ihan paniikissa. Ja kyyneleethän siinä taas tuli silmään, molemmilla :(
Meinasin mennä hakemaan ruokaa yhdestä pizzeriasta, mutta en löytäny parkkipaikkaa, niin hortoilu jatkui.
Joku 35-40 min oli kulunu siitä kun jätin Kaapelin leikkaukseen, luukutin autossa lujalla Negativea... ja itkin..., itkin ihan perkeleesti... Siis niin paljon, etten juuri koskaan ennen tätä.
Sitten soi puhelin.... Mielessä kävi sekunnissa niin helvetillinen määrä asioita ettei mitään järkeä. Olin rehellisesti ihan varma, että nyt on käynyt se pahin mahdollinen kun ne nyt jo soittaa. Olin aivan hajalla.
Hoitajan ääni oli, noh, positiivisen kuuloinen ja niin oli uutinenkin..; nyt kävi niin, että meidän ei ole tarvinnut leikata ollenkaan, tukos saatiin auki peräsuolen kautta.
En ole elämässäni riemuinnu niin paljoa! Tunne oli niin mahtava, siis NIIN MAHTAVA! :)
Kävi siis selville, että Kapo on kunnossa ja herätetään sitten kun menen paikalle.
Tein vain yhden laittoman u-käännöksen ja painoin kaasua.. Sekä soitin Marille ja Heikille ja itkin ja nauroin ja huusin ja hakkasin rattia ja tärisin ja vaikka mitä! Pyörryttikin melkein :)
Perille päästyäni näin Kapon! Ihanin hetki ikinä. Siinä se pötkötti. Heräte oli jo annettu ja annettiin pikkusen vielä lisää.
Ihanasti se reagoi kun kuuli mun äänen :) Rakas.
Homma oli siis edennyt niin, että ell oli kokeillut tukoksen paikkaa vielä peräsuolen kautta ja yhtäkkiä tuntenut sen, sanoi venyttäneensä sormiaan niin paljon kun pystyi ja niin oli luumurska lähtenyt tulemaan. Voi luojan tähden, miten hyvä tuuri meille kävi! Parafiiniöljy, neste ja nukutuksesta johtunut suoliston rentoutuminen oli edes auttanut niin paljon, että tukos olikin liikkunut kohti oikeaa suuntaa. Olivat sitten ilmeisesti ruvenneet varovasti huuhtelemaan ja kyllä kai sitä tavaraa oli sitten tullutkin!
Kapo oli ehditty valmistella jo leikkauseen ja koko mahan alus oli ajeltu kaljuksi, mutta se ei haittaa pätkääkään. On ainakin hetken joku muisto siitä, kuinka lähellä kirurginveistä on käyty...
Myös uusi röntgenkuva oli otettu ja pääsin sen näkemään. Tukoksen takana ollut massa sieltä toivottavasti liikkuu eteenpäin.. suolisto oli toki ärtyneen näköinen kuvassa, mutta tukos oli poissa! Luojan kiitos!
Ostin tietysti toipilaalle sopivaa ruokaa runsaasti mukaan ja vein tavarat autoon. Maksoin laskuni ja laitoin Kapolle remmin, niin lähti poika kävelemään kohti autoa ja sanoimme iloiset heipat lääkärille ja hoitajalle! :) :)
Ja sinnehän se halusi, autoon. Autoon jota Kapo taas rakastaa enemmän kuin ehkä mitään muuta. Ei sentään itse hypännyt kyytiin, kun en antanut lupaa.
Kotimatka sujui puheluiden merkeissä, sitkeän potilaan istuessa kyydissä. Tais liikenteen laskeminen mennä niissä aineissa vähän sekaisin ;)
Hoito-ohjeet ja lääkkeiden antamisen ohjeet luin huolella läpi, kun kotiin päästiin. Parafiinia jatketaan 60ml päivässä, suolistolääke ja antibiootti on tietysti ohjelmassa, sekä ruokinta pieninä määrinä useita kertoja päivässä. Ulostetta pitäisi saada tulemaan sunnuntain aikana, tai joudutaan maanantaina uudelleen huuhteluun..
Kapo söi jo klo 21 aikaan ja samalla otettiin lääke ja parafiini. Sitten lähdettiin ulos, apuna remmi ja taskulamppu. Tuollahan me rymyttiin pitkin metsää ja sitten se tapahtui, Kapo teki kakan. KAKKA, se oli iloinen asia! Wuhuu, bileet! Toipumisen eka vaihe lähti käyntiin nopeammin kuin osasin toivoa!
Yö oli ihan levollinen, nukuin, siis nukuin todella sikeästi. Ihanaa.
Aamulla kello soi 7.30
Kapolle ruokaa ja lääkkeet ja sitten mentiin ulos. Jälleen tuloksen kakka! Hienoa!
Kasin maissa suuntasin Kipinän kanssa agi-kisoihin Tampereelle. Kapo jäi Heikin hoitoon kotiin lämpimään. Vaikkakin oli sitä mieltä, että lähtis mukaan, mutta en mä sitä ottanut. Kotona on parempi.
Lyhyesti kisoista, eka rt oli klo 11 ja mä lähdin Kipinän kanssa viimeisenä. Miten ihmeessä mä pystyin tsemppaamaan itseni kaiken tän jälkeen? Ehkä se on sitä turnauskestävyyttä...
Mä sanoin Kipinälle matkalla, että nyt on ollu niin paljon niin kurjaa, että anna mammalle vähän iloa... Ja niinhän se teki, jumankauta, juoksi yli 7 sekuntia alle ihanne-ajan ja teki NOLLAN!
KIITOS, KIPINÄ! Mahtavaa!
Nousimme siis sillä nollalla kakkosiin ja startti olisi luvassa hyppyradalla klo 15.
Eka kakkosten startti meni aivan loistavasti, vaikkakin lopussa ollut pussi aiheutti meille hylyn, mutta se ei haitannut pätkääkään, hieno rata pikkumustalta!
Eka radalla tultiin toiseksi ja lisäksi päivän positiivinen yllätys oli Pohjois-Häme Cupin palkintojen jako... Kapo oli voittanut maxien cupin! Herran jestas sentään, minä tiennyt sellaisesta mitään, mutta oli aivan ihanan liikuttavaa pokata juuri tänään, juuri Kapolle se ykköspalkinto...
Elämä on siis surun kyyneliä...
ja ilon kyyneliä...
ja joskus elämä on veitsen terällä...
ja joskus sitä veistä ei edes tarvita...
KIITOS YSTÄVILLE TUESTA JA IHAN KAIKESTA!!! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
